SAHAN-SEURA RY

HyNa -toiminta

Hyvinvoivat naiset

HyNa-toiminta on Sahan-seura ry:n toimintamuoto. Toimintamme on saanut vakiintuneen STEA-rahoituksen vuodesta 2024 alkaen. HyNa-toimintaa edelsi HyNa-hanke, joka on toiminut STEAn rahoituksella vuosina 2021-2023.

HyNa:ssa järjestetään toimintaa maahan muuttaneiden naisten hyvinvoinnin, osallisuuden ja kotoutumisen tukemiseksi, painottaen arjen asioinnin taitojen parantumista sekä sosiaalisten kontaktien ja työelämän valmiuksien lisääntymistä. Järjestämme naisten omien tarpeiden mukaisesti matalan kynnyksen toimintana ohjattua ryhmätoimintaa, avointa kohtaamispaikkatoimintaa, infotilaisuuksia, vertaisryhmätoimintaa ja yksilöohjausta. Kohderyhmänä on pääkaupunkiseudulla asuvat yli 29-vuotiaat maahanmuuttajataustaiset naiset, jotka ovat työelämän ulkopuolella, mutta tarkoitus on myös edistää kaksisuuntaista kotoutumista ja siten luoda yhteyksiä suomalaistaustaisiin. Toimintaamme saa ottaa lapset mukaan, ja pyrimme järjestämään heille omaa tekemistä naisten toiminnan ajaksi.

Yhteystiedot

Meihin voi olla rohkeasti yhteydessä, niin kerromme lisää toiminnastamme! Teemme mielellämme yhteistyötä eri tahojen kanssa, ja tahdomme löytää jokaiselle toiminnastamme kiinnostuneelle naisille mieluisan paikan osana hankettamme ja järjestöämme.

Liikuntaryhmissä harrastetaan yhdessä kevyttä liikuntaa sekä tutustutaan erilaisiin liikuntalajeihin mahdollisuuksien mukaan myös luontoa ja lähiympäristöä hyväksikäyttäen. Liikunnalla tavoitellaan myönteisiä vaikutuksia fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen terveyteen sekä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Liikunta myös antaa mielekästä tekemistä ja luo rutiinia arkeen, joten se on erityisen tärkeää työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville henkilöille.

Naisille järjestetään kerran vuodessa muutaman päivän pituinen tai päiväleiri, jossa on mahdollista saada pieni irtiotto arjesta ja viettää aikaa muiden naisten kanssa rentoutuen. Leirien tavoitteena on lisätä hyvinvointia ja virkeyttä, mitä mielekkään tekemisen ja yhteisöllisen toiminnan kautta voi saada. Virkistävät leirit ovat erityisen tärkeitä taloudellisesti ja sosiaalisesti heikommassa tilanteessa oleville, joilla on vähemmän mahdollisuuksia virkistäytymiseen muutoin.

Järjestämme avoimen toiminnan alla silloin tällöin naisten hyvinvointitapahtumia ja erilaisia teematilaisuuksia, joissa vietetään mukavaa aikaa yhdessä, nautitaan pienistä herkuista ja ehkä hieman hemmotellaan itseä. Hyvinvointitapahtumat ovat työntekijöille myös oiva tilaisuus kuulla naisilta itseltään toiveita toiminnan jatkolle. Kutsumme hyvinvointitapahtumiin mukaan myös suomalaistaustaisia, minkä tarkoituksena on, että naiset pääsevät luomaan yhteyksiä toisiinsa puolin ja toisin sekä kenties oppimaan toisiltaan. Tällainen toiminta edistää kahdensuuntaisen kotoutumisen ajatuksen mukaisesti sitä, että myös suomalaistaustainen väestö sopeutuu yhä monikulttuurisempaan ja moninaisempaan elämään, jossa on jatkuvasti näkyvillä useammanlaisia tapoja elää, toimia, työskennellä ja viihtyä Suomessa.

Avoin kohtaamistoiminta tarkoittaa sitä, että järjestämme tilan toimintakeskuksestamme käytettäväksi naisten olohuoneena. Tämä tila on tällöin varattu naisille vapaaseen olemiseen ja tekemiseen sekä kahvitteluun. Halukkaille voimme lainata esimerkiksi erilaisia pelejä yhdessä käytettäviksi, ja esimerkiksi kesällä on mukavasti mahdollisuuksia myös ulkona tekemiseen. Avoimen toiminnan aikana teemme ja tarjoamme joko pientä välipalaa tai ruokaa tai teemme käsillä toimitiloissamme, ja työntekijöiden kanssa voi keskustella erilaisista mieltä askarruttavista asioista. Avoimen kohtaamistoiminnan tarkoituksena on edistää itsenäistymistä, parantaa sosiaalista hyvinvointia sekä tarjota mielekästä tekemistä, jonka sisällöstä naiset voivat myös itse päättää. Avoin toiminta on luonteeltaan vapaata ja antaakin osallistumismahdollisuuksia siten erityisesti niille, joiden on vaikea syystä tai toisesta sitoutua tiettyyn aikaan tiettyyn toimintaan.

Osana avointa kohtaamistoimintaa tarjoamme pientä ohjausta ja neuvontaa erinäisissä asioissa, kuten papereiden tulostamisessa, postien lukemisessa, ajanvarauksissa tai palveluihin ohjautumisessa. Kyse on lyhyestä ohjauksesta, joten jos näyttää siltä, että asia vaatii pidempää aikaa ja selvittämistä, varaamme tarvittaessa yksilöohjausajan. Näin pystymme paneutumaan naisten tilanteisiin niiden vaatimassa laajuudessa. Avoimen toiminnan lyhyttä ohjausta voimme antaa selkosuomeksi ja englanniksi sekä osan päivistä arabiaksi, somaliksi ja kurdi soraniksi.

Suomen kielen ryhmät ovat yhdessä oppimista matalalla kynnyksellä taitotason mukaan. Käytämme selkosuomea ja painotamme ryhmässä kuullun ymmärtämisen ja puhumisen harjoittelua, jonka tukena hyödynnämme tarvittaessa kuvakortteja ja äänimateriaaleja. Puhumme ryhmässä erinäisistä jokapäiväisen elämän tilanteista ja arkisista asioista, joiden ilmaisu on oman toimimisen kannalta tärkeää. Tuntien tarkoituksena onkin vahvistaa osallistujien rohkeutta käyttää suomen kieltä arjessaan. Kielen oppiminen on kaikkiaan keskeinen tekijä maahan muuttaneen kotoutumisen kannalta, sillä sen avulla pystyy toimimaan paremmin yhteiskunnassa ja hoitamaan itsenäisesti omia asioita sekä pääsemään elämässä eteenpäin.

Kursseja ja työpajoja järjestetään osana avointa toimintaa naisten erilaisiin tarpeisiin ja toiveisiin vastaamiseksi, ja niiden tavoitteena on antaa mahdollisuuksia oppia uusia arjen tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä saada iloa arkeen tekemisen kautta. Työpajat ja kurssit voivat liittyä esimerkiksi tietokoneen käyttöön, sähköiseen asiointiin, taloudenhallintaan, ruuan laittoon, käsitöihin tai muuhun harrastustoimintaan. Kurssien ja työpajojen kautta mahdollistetaan työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville naisille moninainen osallistuminen ja itsen ilmaiseminen sekä kannustetaan omien verkostojen luomiseen, joista voi olla jaettua hyötyä jatkossa.

Infotilaisuudet ovat eri kieliryhmille suunnattuja tapahtumia, joihin kutsumme kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden edustajia sekä muita maahan muuttaneiden hyvinvoinnin ja osallisuuden kentän toimijoita esittelemään tukipalveluitaan ja jakamaan tietoa tärkeistä aiheista. Tarkoituksena on lisätä tietoisuutta palvelujärjestelmästä ja yhteiskunnan toiminnasta sekä madaltaa kynnystä hakeutua eri palveluihin. Tällaiset asiantuntijatilaisuudet ovat enenevässä määrin keskeisiä kaikille ajantasaisen ja luotettavan tiedon saamisen kannalta, sillä esimerkiksi netin kautta leviää helposti väärinymmärryksiä.

Vertaisryhmätoiminta on naisten keskinäistä tai tarvittaessa ohjaajan fasilitoimaa keskustelua erinäisistä teemoista. Joskus kerroilla saattaa olla asiantuntijoita vierailijoina. Tarkoituksena on edistää sosiaalisia suhteita sekä tukea hyvinvointia, ja toisaalta antaa mahdollisuus myös oman kieli- ja kulttuuritaustan ylläpitämiseen. Vertaisryhmätoiminta on muun muassa oman identiteetin vahvistamisen ja yhteisöön kuuluvuuden kannalta keskeistä, sekä voi motivoida ja auttaa usein eteenpäin omassa elämäntilanteessa. Lopulta monet ihmiset pohtivat hyvin samankaltaisia asioita, mutta välttämättä heillä ei ole väylää nostaa näitä asioita keskusteluun. Vertaisryhmät toimivat tällaisena kanavana, ja tästäkin syystä oma äidinkieli on niissä keskiössä. Järjestämme ryhmiä somalin ja arabian kielillä.

Yksilöohjauksessa kartoitetaan asiakkaan tarpeet yhteistyössä asiakkaan kanssa ja etsitään yhdessä ratkaisuja tilanteisiin. Ratkaisuina saattavat olla esimerkiksi kaupungin tarjoamat palvelut taikka muun toimijan palvelu tai toiminta, joihin hakeutumisessa tuetaan ja autetaan. Mikäli asiakkaan tilanne niin vaatii, ohjaaja voi olla mukana palveluihin hakeutumisessa myös fyysisesti läsnä. Usein yksilöohjauksen tarpeet saattavat liittyä esimerkiksi koulutusasioihin, asumisasioihin, Kela-asioihin, eri viranomaisiin tai työnhakuun. Yksilöohjauksellisena tukena tarjotaan myös läksytukea esimerkiksi suomen kielen, aikuisten peruskoulun tai ammattikoulun tehtävissä. Yksilöllinen ohjaus on asiakkaan rinnalla kulkemista ja osallisuuden lisäämistä omaan elämään, ja ajatuksena on, että yksilöohjaus tätä kautta lisäisi naisten tietoja ja taitoja, itsetuntoa ja toimijuutta omassa yksilöllisessä arjessa. Yksilöohjausta on tällä hetkellä tarjolla suomeksi, englanniksi, arabiaksi, somaliksi ja kurdi soraniksi, läksytukea vain selkosuomeksi.

Toimintakalenteri 2.8-20.12.2024

Jollei muuta mainita, toiminnat järjestetään Sahan-seuran toimintakeskuksessa, osoite Vaskivuorentie 25, 01600 Vantaa ja etäyhteydellä puhelimessa. Lisätietoja, yksilöohjauksen ja yksilöllisen läksytuen ajanvaraukset sekä ilmoittautumiset p. 045 3538354. Lapset voi ottaa mukaan toimintaan, jos ei erikseen muuta mainita.  Lämpimästi tervetuloa! 🙂

Toimintakalenteri 15.1.-30.6.2024

Jollei muuta mainita, toiminnat järjestetään Sahan-seuran toimintakeskuksessa, osoite Vaskivuorentie 25, 01600 Vantaa ja etäyhteydellä Zoomissa. Lisätietoja, yksilöohjauksen ja yksilöllisen läksytuen ajanvaraukset sekä ilmoittautumiset p. 045 806 1990. Lapset voi ottaa mukaan toimintaan, jos ei erikseen muuta mainita. Lämpimästi tervetuloa! :

Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Maanantai
Avoin olohuone: naisten juttuja, vertaistukea ja herkkuja LÄHI

-Kello 11-13:30

Suomen kieltä suullisesti LÄHI

-Kello 12:00-13:00

Tiistai
Yksilöohjaus somaliksi, englanniksi, suomeksi ja arabiaksi LÄHI JA ETÄ

-Kello 9-16 / etukäteisajanvarauksella p. 045 806 1990

Ompelu koneella

-Kello 10-13

Yksilöllinen läksytuki LÄHI

-Erikseen sovittuna aikana arkisin etukäteisajanvarauksella p. 045 806 1990

Keskiviikko
Yksilöohjaus somaliksi, englanniksi, suomeksi ja arabiaksi LÄHI JA ETÄ

-Kello 9-16 / etukäteisajanvarauksella p. 045 806 1990

Avoin olohuone: naisten juttuja, vertaistukea ja herkkuja LÄHI

-Kello 11-13:30

Yksilöllinen läksytuki LÄHI

-Erikseen sovittuna aikana arkisin etukäteisajanvarauksella p. 045 806 1990

Torstai
Yksilöohjaus somaliksi, englanniksi, suomeksi ja arabiaksi LÄHI JA ETÄ

-Erikseen sovittuna aikana arkisin etukäteisajanvarauksella p. 045 806 1990

Perjantai
Avoin olohuone: naisten juttuja, vertaistukea ja herkkuja LÄHI

-Kello 11-13:30

Jumppatuokio

-Kello 12-13:00

Avoin olohuone: naisten juttuja, vertaistukea ja herkkuja LÄHI

-Kello 11-13:30

Suomen kieltä suullisesti LÄHI

-Kello 12-13:00

Yksilöohjaus somaliksi, englanniksi, suomeksi, kurdisoraniksi ja arabiaksi LÄHI JA ETÄ
-Kello 9-16 / Etukäteis-ajanvarauksella p. 045 353 8354

Yksilöllinen läksytuki LÄHI JA ETÄ

-Kello 16-18 / Etukäteis-ajanvarauksella p. 045 353 8354

Yksilöohjaus somaliksi, englanniksi, suomeksi, kurdisoraniksi ja arabiaksi LÄHI JA ETÄ

-Kello 9-16 / Etukäteis-ajanvarauksella p. 045 353 8354

Yksilöohjaus somaliksi, englanniksi, suomeksi, kurdisoraniksi ja arabiaksi Hakunilassa LÄHI JA ETÄ

-Kello 11-13:30

Avoin olohuone: naisten juttuja, vertaistukea ja herkkuja LÄHI -kello 11-13:30
Yksilöllinen läksytuki LÄHI JA ETÄ -Kello 16-18 / Etukäteis-ajanvarauksella p. 045 353 8354
Yksilöohjaus somaliksi, englanniksi, suomeksi, kurdisoraniksi ja arabiaksi LÄHI JA ETÄ

-Kello 9-16 / Erikseen sovittuna aikana arkisin etu-käteisajanvarauksella p. 045 353 8354

Avoin olohuone: naisten juttuja, vertaistukea ja herkkuja LÄHI

-Kello 11-13:30

Rentoutumishetki LÄHI

-Kello 12-13:00

Final logo uusi